Hyppää sisältöön
Kissa katsoo vesihanaa

Vesilaskutus

Vesilasku muodostuu talousveden ja jäteveden perusmaksuista sekä talousveden ja jäteveden käyttömaksuista. Laskutamme perusmaksut ja käyttömaksut neljä kertaa vuodessa kolmen kuukauden jaksoissa:

  • tammi-maaliskuu (laskutus huhtikuussa)
  • huhti-kesäkuu (laskutus heinäkuussa)
  • heinä-syyskuu (laskutus lokakuussa)
  • loka-joulukuu (laskutus tammikuussa)

Laskuista kolme on arviolaskuja ja yksi (lokakuussa laskutettava) tasauslasku, jota varten pyydämme asiakkailtamme vesimittarilukemat. Etäluennan piiriin kuuluville lähetämme lukemaan perustuvan laskun neljä kertaa vuodessa.

  • Nimen- tai osoitteenmuutokset eivät välity järjestelmäämme automaattisesti, joten ne tulee ilmoittaa erikseen. Myös kiinteistön oleellisista vedenkulutuksen muutoksista kannattaa ilmoittaa, jotta voimme huomioida asian tulevilla laskuilla.

    Laskutustietojen muutoksista voi ilmoittaa sähköisesti Online-palvelumme kautta tai sähköpostilla kajaaninvesi@kajaani.fi.

    Kiinteistön vaihtaessa omistajaa, tulee tehdä omistajanvaihdosilmoitus.

  • Arviolaskulla laskutamme veden käyttömaksut vuosiarvion mukaan. Vuosikulutusarvio lasketaan meille ilmoitettujen vesimittarilukemien ja aiemman vedenkulutuksen perusteella.

    Uudella kuluttajalla, jolla ei ole vielä vanhoja mittaustietoja, kulutus arvioidaan henkilöluvun mukaan. Keskimääräinen vedenkulutus on 50 m³/hlö/vuosi.

    Arviolasku lähetetään kolme kertaa vuodessa.

  • Tasauslaskutuksen, joka perustuu asiakkaan ilmoittamaan vesimittarilukemaan, teemme kerran vuodessa.

    Tasauslaskulla veloitamme todellisen kulutuksen mukaisen vesimäärän. Veloitettavasta summasta vähennetään arviolaskuilla jo maksetut veden ja jäteveden käyttömaksut. Erotuksen joko veloitamme tai hyvitämme.

  • 10 euroa pienemmät veloitukset siirtyvät seuraavalle laskulle ilman eri ilmoitusta.

    Laskutusraja ei koske omistajanvaihdostilanteita, joista kaikista muodostuu loppulasku.

  • Mikäli tarvitset maksuaikaa laskulle, ota yhteyttä Sarastia Oy:öön ensisijaisesti seuraavien asiakaspalvelukanavien kautta:

    Yksityishenkilöt: www.asiakaspalvelu.sarastia.fi
    Yritysasiakkaat: www.asiakaspalvelu.sarastia.fi/yritykset

    Kirjautumista varten tarvitset sähköpostiosoitteen sekä henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset (vain yksityishenkilöt), jotta järjestelmä voi varmistaa henkilöllisyytesi.

    Ota yhteyttä puhelimitse, mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta ottaa yhteyttä sivuston kautta:

    Sarastia Oy
    www.asiakaspalvelu.sarastia.fi
    puh. 020 6399 400
    ma-pe klo 8-14

  • Mikäli olet maksanut laskun kahteen kertaan tai suuremman summan kuin oli tarkoitus, kirjaamme liikasuorituksen ennakoksi seuraavalle laskulle. Mikäli haluat, että palautamme liikasuorituksen, pyydämme ilmoittamaan pankkitilin numeron FI-alkuisena IBAN-muodossa osoitteessa

    Yksityishenkilöt: www.asiakaspalvelu.sarastia.fi
    Yritysasiakkaat: www.asiakaspalvelu.sarastia.fi/yritykset

    Kirjautumista varten tarvitset sähköpostiosoitteen sekä henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset (vain yksityishenkilöt), jotta järjestelmä voi varmistaa henkilöllisyytesi.

    Ota yhteyttä puhelimitse, mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta ottaa yhteyttä sivuston kautta:

    Sarastia Oy
    www.asiakaspalvelu.sarastia.fi
    puh. 020 6399 400
    ma-pe klo 8-14

  • Voimassa olevien sopimusten osalta hyvityslaskut siirrämme ennakoksi seuraavalle laskulle.

  • Mikäli saat hyvityslaskun, pyydämme ilmoittamaan pankkitilin numeron FI-alkuisena IBAN-muodossa osoitteessa

    Yksityishenkilöt: www.asiakaspalvelu.sarastia.fi
    Yritysasiakkaat: www.asiakaspalvelu.sarastia.fi/yritykset

    Kirjautumista varten tarvitset sähköpostiosoitteen sekä henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset (vain yksityishenkilöt), jotta järjestelmä voi varmistaa henkilöllisyytesi.

    Ota yhteyttä puhelimitse, mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta ottaa yhteyttä sivuston kautta:

    Sarastia Oy
    www.asiakaspalvelu.sarastia.fi
    puh. 020 6399 400
    ma-pe klo 8-14

     

     

  • Maksumuistutuksesta perimme 5 euroa, jonka veloitamme seuraavalla laskulla.

  • E-lasku- tai verkkolaskuasiakkaana sinulla on mahdollisuus valita sinulle sopiva laskutussykli (12, 6, 4 laskua vuodessa) ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme Online-palvelumme kautta tai lähettämällä ilmoitus sähköpostilla osoitteeseen kajaaninvesi@kajaani.fi.

  • E-lasku on sähköinen lasku, jonka saat suoraan omaan verkkopankkiisi sen jälkeen kun olet tehnyt e-laskusopimuksen omassa verkkopankissasi.

    E-laskun vastaanottoilmoituksen tekemiseen tarvitset edellisen vesilaskun viitenumeron.

  • Suoramaksu on vaivaton ja hyvä valinta asiakkaille, joilla ei ole käytössään verkkopankin tunnuksia.

    Tee suoramaksun käyttöönotto oman pankkisi kanssa. Suoramaksulaskun vastaanottoilmoituksen tekemiseen tarvitset edellisen vesilaskun viitenumeron.

    Lähetämme laskusta paperikopion asiakkaalle tiedoksi samanaikaisesti kun toimitamme maksutiedot pankkiin.